Waputtaren vuosikymmenkatsaus

Tänä vuonna olemme saaneet juhlia kasvattajanimeni kymppisynttäreitä. Järjestimme karkki -ja kissanminttutarjoilun kesällä Kempeleessä ja Hämeenlinnassa näyttelyissä yleisölle ja näytteilleasettajille.

Kuluneeseen vuosikymmeneen sisältyy runsaasti iloisia onnistumisia - kauniita pentueita, uusia tuttavia pentujen uusista perheistä, muutamia tuomarin paras voittoja näyttelyissä. Nominointeja ovat saaneet PR Waputtaren Teppana (EUR n 03) kastraattiluokassa 1x, pentu -tai nuortenluokissa; Ukko Anshelminpoika (EUR a 02 62) 2x, Vellamo Vieno Vedenneito (EUR a 03) 2x, Pow-Wow Penelope ja siskonsa Tea Tarina Taanielintytär (EUR n 03) kumpikin 2x, Heimoveli Maffeo (EUR a) 2x, Ilona Amelie Emeljanintytär (EUR n 03) 1x, Hopsansaa (EUR n 01 64) 1x. Sinivalkoinen Unisieppari Irene oli NOM ja BIS kastraattinaaras kansallisessa näyttelyssä. Korkein titteli kasvateilla on tällä hetkellä International Champion. Kasvattajaluokkaan olen pystynyt osallistua näyttelyissä kolme kertaa, mikä on ihan mukava juttu pienimuotoisesti kasvattavalle. Kerran on saatu värinparas vertailu mustavalkoisille bicoloreille, jolloin IC Waputtaren Taaniel voitti nuoret tyttärensä. Skandinavian Winner-näyttelyyn ovat päässeet edustamaan mustavalkoiset Waputtaren Emeljan vuonna 2016 ja tyttärensä Ilona Amelie Emeljanintytär vuonna 2019. World Winner 2018 -näyttelyssä edusti Angelika Enkelten Markiisitar (EUR g 03). Waputtarella on ollut myös kivoja sijoituksia yhdistyksien vuoden kissa-kisoissa.

Olemme olleet mukana erinäisissä lehtijutuissa esittelemässä rotua ja kissaharrastusta. Kaiken kaikkiaan pentueita on syntynyt 7, yhteensä 30 elävää sekä yksi enkelipentu. Menetyksiltä, huolelta ja surultakaan emme ole välttyneet. Kasvattien omistajat, sijoituskodit ja kasvattajakollegat ovat olleet korvaamaton tuki ja kaikupohja kasvatustyössä.

Syntyneiden pentujen väreistä yleisin on ollut mustavalkoinen, seuraavana sinivalkoinen. Punavalkoiset ja kilpikonnavalkoiset ovat olleet ns. harvinaista herkkua.

FI*Waputtaren vaiheet 2009-2019

2009

• 4.7. Tarina (EUR n 02 64) rekisteröitiin noviisina eurooppalaisrotuun
• 15.8. kasvattajanimi rekisteröitiin Kissaliittoon – samana päivänä syntyi Kiia-tyttäreni

PR Tarina, kuva: Kuvaleipomo

2010

• Tarina tapasi komean EUR-uroksen, mustan Kissakallion Jeroldin. Hyvin alkanut tiineys päättyi suruksemme keskenmenoon

 2013

• Ponitallin poika Taneli (EUR d 02 62) hyväksyttiin eurooppalaisrekisteriin

PR&CH Taneli, kuva Tessa

2015

• Noudimme Kemiönsaaresta sinivalkoisen FI*Elekatin Tillipionin lainamorsiameksi Tanelille
• 10.8. syntyi The Blues Brothers-pentue (Tillipioni & Taneli), neljästä mustavalkoisesta pojasta bicolour Emeljan jäi kotiin. Lunastin myös Tillipionin meidän omaksi kissaksemme
• Hankin kasvatetun naaraspennun, mustan Belagian Yrmelin, sijoituskissaksi

Elekatin Tillipioni,
kuva Sanna Nokimäki

The Blues Brothers-pojat

Belagian Yrmeli,
kuva Julia Kolehmainen

 2016

• Tosca (EUR d 02 62) hyväksyttiin noviisiluokan kautta eurooppalaiseksi 1-vuotiaana
• 23.8. syntyi sinivalkoinen Kalevala-pentue (Tillipioni & noviisi Anshelm)
• 13.10. syntyi The Last Of The Mohicans-pentue (Belagian Yrmeli & Waputtaren Taaniel)

Tosca, kuva Tessa

Kalevala-pentue,
kuva Sanna Nokimäki

The Last Of The Mohicans-pentue,
kuvat Tarja Paulavirta

2017

• Sipriina (EUR a 02 62) hyväksyttiin noviisiluokan kautta eurooppalaiseksi 2-vuotiaana
• 18.8. Angelique-pentue syntyi (Tosca & Waputtaren Ukko Anshelminpoika)
• 16.12. Hankin osaomistukseen naaraspennun, Feronian Neidonkellon (EUR d)
• FI*Waputtaren oli Porok ry:n Vuoden kissa-kilpailun kasvattajaluokassa sijalla 3

Sipriina

Tosca ja Angelique-pentue

Feronian Neidonkello,
kuva Tessa

2018

• 22.3. Masterpiece-pentue syntyi (Sipriina&Waputtaren Emeljan), sinivalkoinen poika jäi kotiin
• 7.5. Suomirock-pentue syntyi (Waputtaren Vellamo Vieno Vedenneito & Jeeli)
• 12.5. sijoitusuros Jeeli (EUR n 03) hyväksyttiin noviisiluokassa eurooppalaiseksi 1-vuotiaana
• 21.8. Hyvästelin Waputtaren rakkaan muusan GIP Vapun (EUR f 01) 15 vuoden iässä

Masterpiece-perhe

Suomirock-pentue

Jeeli, kuva Hannu Palomäki

R.I.P Vappu

2019

• 27.1. Huvikumpu-pentue syntyi (Waputtaren Tea Tarina Taanielintytär & Waputtaren Paroni Le Petit Poitou)
• 29.12. Ensimmäinen kasvatin BIS-voitto; FI*Waputtaren Unisieppari Irene (EUR a 03) oli BIS kastraattinaaras kansallisessa näyttelyssä

Huvikumpu-pentue

BIS Oodi eli Unisieppari Irene,
kuva Tarja-Leena Sillasto

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kasvatuksen vuosikymmentä. Toivon yhteistyötä uusien valkolaikkukasvattajien kanssa, jotta saisimme väriryhmän pysymään elinvoimaisena ja vahvistumaan sekä lukumäärältään että tasoltaan.

Empun ja Wilinan näyttelykuulumisia!

Kävimme lauantaina Kempeleessä kissanäyttelyssä. Mukana menossa oli tyttäreni Kiia, sekä kissoistamme Emppu ja Wilina.

Matka meni hyvin, olimme paikalla ensimmäisten joukossa kuten syksyllä Laukaalla, ja meidän kohdalle osui taas yhdistyksille pakollinen sienitestiseulonta. Näyte otettiin Wilinasta, joka oli eläinlääkärin pöydällä todella rauhallinen ja sai kovasti kehuja.
Näyttelyn teema oli joulu, mikä näkyi häkkisisustuksissa. Häkkinaapurina meillä oli kotikissoja ja heidän omistajansa kanssa tuli juteltua päivän mittaan paljon.

Emppu sai tuomariltaan EX1 CAP-sertin ja kehuja tuli päänmuodosta, lihaksikkuudesta ja värijakaumasta. Turkinlaatu saisi olla tuuheampi, Empulla kun on heikosti aluskarvaa. Pää saisi olla myös suurempi. Emppu pääsi kuitenkin tuomarin paras-vertailuunkin mukaan, ja siinä ringissä Emppu onkin aina parhaimmillaan. Minulla hauislihas kramppasi, mutta Emppu malttoi edustaa. Näyttelyhäkissä Empulla oli poikamaiset kujeet. Hän kaatoi oman vesikuppinsa, kävi Wilinan häkissä syömässä "pikkusiskon" ruoat, jälleen takaisin omassa häkissään kaatoi petinsä pystyasentoon ja makoili sen reunan päällä. Yleisö sai ainakin viihdettä Empun touhuista. Päädyin ostamaan pojalle oikein sievän vaaleanpunaisen suojaisan pesän, jossa Emppu viihtyikin hyvin.

Ensikertalainen Wilina puolestaan oli häkissä todella kiltisti, mikä yllätti meidät täysin. Sylissä Wilina painoi pään piiloon kainaloon ja tuomarin pöydälläkin ujosteli. Tuomari kuitenkin piti Wilinasta kovasti, arvioi että kasvaa isoksi tytöksi. Wilinan silmiä hän piti hurmaavan värisinä ja ilmeikkäinä. Turkin väri ja jakauma viehättivät myös kovasti. Pyysin tuomaria kertomaan näkeekö hän Wilinassa eurooppalaisrodulle tyypillisiä piirteitä. Wilina on hänen mielestään ihastuttavampi kotikissana. Hän sanoi että Wilina voisi ulkonäön puolesta olla aiemmin arvostelemansa valkoisen eurooppalaisuroksen tytär, ja hän oli uroksen pään mallia pitänyt liian kiilamaisena. Minua vertaus ei ollenkaan harmittanut, koska kyseinen uros on pärjännyt hyvin näyttelyissä, vaikkei ole ihan tyypikäs eur-rodun edustaja. Uros myös löytyy joidenkin omien kasvattieni sukupuista. Annetaan nyt Wilinan kasvaa ja tehdään ratkaisuja ensi vuonna. Wilina sijoittui kolmen kotikissanaaraan sarjassa toiseksi, hyvä tulos pikkuneidille!

Arvostelujen loppupuolella pitkänlinjan eurooppalaiskasvattaja kävi kysymässä meiltä myöhäistä lounaspaikkavinkkiä, ja päädyimme hänen seurakseen aasialaiseen ravintolaan syömään. Sekä ruoka että seura oli hyvää. 😊 Sillä aikaa tosin missasimme aikaisemman poistumisluvan ja jouduimme olemaan näyttelyssä ihan loppuun saakka, vaikkei meidän omat kisut päässeet loppukilpailuun mukaan.

Näyttelyssä oli hyvä tunnelma, asiat etenivät sujuvasti ja ruusukkeet olivat kivat jouluiset.

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Suomen lippu liehuu, piparkakkuja on leivottu ja itsenäisyyspäivän merkitystä selitetty lapsille. 

Kansalliskissarotua kasvattavana oli mukava ottaa kissateemallakin itsenäisyyspäiväkuvia. Sinivalkoinen Lenni toimi mallina, parhaat kuvat pääsivät facebookiin ja instaan. Tässä on mukana lämmittelyotoksiakin:

Jotakin on varmaan tekeillä, koska päiväuneni keskeytyivät

Okei, osaan poseerata, mutta tästä rekvisiitasta on tainnut unohtua jotakin.

Tässä välissä muistin hakea kaapista kissanäyttelyissä käytetyn Suomen kannatuslipun.

Lenni halusi ensin hieman haistella, maistella ja heilutella lipun puuvartta, ennenkuin rentoutui poseeraamaan.

Valokuvamallin töiden jälkeen olikin taas aika jatkaa päiväunia!

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Itsenäisyyspäivän aatto

Vapaapäivä mahdollisti jälleen kissojen kuvaamisen päivän valossa. Taneli-pappa ja Wilina-neiti olivat yhteistyöhaluisia:

Myös Inna-tytär innostui esittelemään ihquja paljettihousujaan joulutunnelmaisessa kuvassa:

Viime viikonloppuna meillä oli mukava tehtävä hoidettavana. Olen ystävystynyt Pipon aka Tähtisilmän omistajan kanssa, ja hänen ollessa viikonloppureissussa, saimme käydä hoitamassa hänen kissansa. Sain Tähtisilmästä ja Ninjasta kivat kuvat:

Aikuisena on hankalampi löytää uusia ystäviä muutoin kuin harrastus- ja työympäristöstä. Olenkin tosi iloinen uudesta ystävästä. 😊 

Joulukuvaukset tasan kuukautta ennen aattoa

Tarinan mielestä kuvausrekvisiitassa on jotain epäilyttävää

Ostin Kärkkäiseltä hieman uusia joulukoristeita ja lemmikkiosastolta jouluhatut. Halusin ottaa lisää joulukuvia kissoista uuden rekvisiitan kanssa. Ensimmäiset joulukuvauksethan meillä oli jo lokakuussa.

Hieman alkusähläystä Wilinan tyyliin

Kissoistamme Emppu ja Tillipioni jaksoivat osallistua eniten näihin kuvauksiin. Lennistäkin sain pari ihan käypää kuvaa.

Empun alkulämmittelyt

Empun kanssa homma meni ihan hassuksi ilmeilyksi ja luovuin jo toivosta edustavan kuvan saamiseksi. Kävin sohvalle päivittämään instaan horror-kollaasia, kun huomasin, että Emppu oli nukahtanut taljalle. Näin ihana joulupotretti lopulta saatiin:

Kuvausten jälkeen rentoa yhdessäoloa:

Innan 5v kaverisynttärit

Viime viikonloppuna meillä vietettiin Innan 5v kaverisynttärit. Näissä pikkulasten synttäreissä innostun aina teemoista. Inna halusi tänä vuonna Hatchimals-teeman, mikä näkyi kutsukorteissa, kakussa, koristeissa ja kertakäyttöastioissa (tilattu netistä ja ostettu Kärkkäiseltä).

Kutsuimme juhlavieraiksi Innan päiväkotikavereita. Ensimmäisen kaverin saapuessa Tuuliina kissamme oli kärppänä paikalla ja pääsi karkaamaan terassille. Kiia sai Tuuliinan saman tien kiinni - onneksi.

Pidin kissat poissa keittiöstä niin kauan kun kakuttelu ja kahvittelu (pari äitiä jäi minulle seuraksi) kesti. Lapset kyselivät malttamattomina "missä kissat". No, sitten kun kissat pääsivät juhlahumuun mukaan, mm. Emppua ajettiin takaa huoneesta ja kerroksestakin toiseen. Vahingoilta vältyttiin ja kaikilla taisi olla hauskaa, myös leikkisällä Empulla. Vielä pari kuvaa viisivuotiaasta:

Täytekakussa täytteinä mansikka- ja valkosuklaamousset, päällä rahkakermavaahto. Lisäksi leivoimme nougatmuffinsseja. Tarjolla oli myös kaupan keksejä, karkkia, sipsejä sekä kinkku/tuorekurkku/tuorejuusto-täytteisiä ruislastuja.

"Mä oon jo viis!"

Pienten tekojen suuri merkitys

Tämä pohdinta sai alkunsa työkaverin yllättävästä ystävällisestä teosta. Toki töissä ollaan jatkuvasti ystävällisiä sekä työkavereita että asiakkaita kohtaan, mutta tämä tapaus poikkesi tuosta asiakaspalveluhenkisten ihmisten sisäänrakentuneesta tavasta kohdata toinen ihminen.

Iäkkäämpi työkaverini yllätti minut kertomalla ostaneensa minulle Vallilan kissa-aiheisen kestokassin. Lahjaksi. Ensimmäinen ajatukseni: apua, minulla ei ole käteistä mukana, toisena: hän ei odota takaisinmaksua, mutta pakkohan se on ottaa puheeksi. Kolmantena: miten osoitan kiitollisuuteni? Neljäntenä: uskon, että hän jo tietää kuinka paljon tämä asia minua ilahduttaa, mutta kerron sen hänelle silti.

Asia on nimittäin syvällisempi kuin muutaman euron hintainen lahja yleensä on. Olen odottanut harmaapohjaista kissakassia kauan saapuvaksi, ja kysellytkin tekstiiliosaston- ja Vallilanmyyjiltä ajoittain, joko, joko? Tietäen että kassia tehdään rajoitettu erä.

Kun toissa iltana Vallilamyyjä kertoi kassien saapuneen, totesin että ihanaa! Ja harmittelin kun en heti sinä iltana ehtisi sellaista omakseni ostaa.

Seuraavana päivänä samainen myyjä ilmoitti ostaneensa kassin minulle, lahjaksi. Hänen teollaan on minulle kassia isompi merkitys. Hän tietää, että kissat ovat suuri osa elämääni ja kuinka paljon pidän kissa-aiheisista tavaroista. No, tavaroista pitäminen on toki pinnallista ja turhamaista, mutta kyseinen kestokassi on käyttöesine, jota voi hyödyntää monessa arkisessa toiminnassa. Minulle tuo työkaverin pieni teko kertoi, että hän välittää, kuuntelee ja halusi tuottaa iloa. Olen kiitollinen. Halasin häntä sanoen, etten yleensä halaile ihmisiä, mutta tähän tilanteeseen halaus sopi. Uskon, että hänkin ilahtui.

Tuo halailun joko vallitseva tai välteltävä kulttuuri on itsessään jännä juttu. Synnyinperheessäni ei aikuisiällä ole ollut tapana halailla muutoin kuin onnittelu- ja osanottotilanteissa. Omien lasten kautta olen oppinut halaamisen taidon uudelleen ihan luonnostaan. On lohdutushaleja, ilonhaleja, anteeksipyyntöhaleja, rakastansinuahaleja, eronhetkihaleja, jälleennäkemishaleja, tsemppihaleja, sovinnontekohaleja jne. jne.

Vieraan aikuisen halaaminen onkin sitten asia erikseen. Myyjän työssä välillä saa iäkkäämmiltä asiakkailta kiitollisuuden osoituksena puolikkaita halauksia ja olalle taputuksia, kun onnistuu heitä auttamaan. Se on joka kerta yhtä outoa ja hassua, mutta mukavakin mauste työpäivään.

Toisen ihmisen ilahduttaminen on voimaannuttavaa itsellekin. Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys. Samaan tapaan toimii sekin, että ventovieraan ihmisen hymy saattaa muuttaa omankin ilmeen aurinkoiseksi.